Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2018.

8 viikkoa harjoittelua

Tällä viikolla on ollut vähän kaiken näköistä ohjelmaa ja ompeluhommat on jääneet hiukan vähemmälle. Oikeastaan Tiistai ja Torstai olivat ainoat päivät, kun olen koko päivän saanut keskittyä ompeluhommiin. Maanantai alkoi työhuoneen järjestelyllä ja siivouksella. Työhuoneelle oli tulossa klo 9.30 ryhmä päiväkotilaisia kokeilemaan kankaanpainoa. Jokaisella lapsella oli mukana jokin tuote johon halusi kuvan painaa. Tajuttiin myös aamulla, että työhuoneella ei ole lapsille essua, joten tein sellaisen pikaversion työhuoneelta löytyneestä kernikankaan palasta. Vältti ainakin sen hetken se essu. Laputin valmiita pyyhkeitä iltapäivällä.  Anna lähinnä ohjasi painamisen ja itse olin apuna. Jokainen lapsi sai itse valita minkä aiheen painaa (valittavana oli kolme eri seulaa) ja kolmesta eri painoväristä mieluisimman. Suosituin vaihtoehto oli Föri-lautta. Yksi kerrallaan jokainen lapsi pääsi painamaan omaan tuotteeseensa, muiden piirtäessä ja värittäessä Kui:n tekemää pupukamut-julistetta

Harjoitteluviikko 7

Tällä viikolla olen pääsyt taas painohommiin ompeluiden lisäksi. Maanantaina aloitin päivän pellavan leikkuulla lampunvarjostimia varten, joihin oli tarkoitus painaa Turku-kuosia. Lisäksi leikkasin paria muuta kangasta myös lampunvarjostimia varten. Myöhemmin aloitettiin Annan kanssa painamaan eri värisiä pellavapyyhkeitä ja painoväri riitti yhteensä 78 kappaleeseen. Painamisen aikana osa pyyhkeistä ehti kuivata ja ehdin aloittaa muutaman pyyhkeen ompelua, joista oli tullut asiakastilaus. Valmiiksi leikatut pyyhepalat Yksi pyyhe valmiina, aika monta jäljellä. Oltiin edellisellä viikolla sovittu, että Tiistaina pidetään kokous uudesta tuotteesta, jota alan suunnittelemaan ja ompelemaan ainakin protovaiheeseen asti. Suunniteltiin alkuun Annan ja Rebekan kanssa vähän, että minkä tyylistä ja mitä tuotetta he haluaisivat. Päädyttiin pieneen olkalaukkuun ja suunnittelin 4 eri vaihtoehtoja. Aloitin työn miettimällä vähän mittoja ja tarvikkeita ja kun laskelmat oli tehty, al

Näyttö ja harjoitteluviikko 6

Nyt olisi ensimmäinen näyttö takana ja neljä viikkoa harjoittelua jäljellä. Saa nähdä ehtisinkö saada tämän harjoittelun aikana vielä toisenkin näytön. On kyllä kuusi viikkoa mennyt nopeasti! Viikko on sujunut edelleen markiisiompeluiden parissa. Viikon aikana on tullut saumuroitua, lukotettua, ommeltua vetoketjua, kolmisyöttökoneella ompelua, suoraommelkoneella ompelua, pussukoiden kääntämistä, prässäystä ja laputusta. Päivät on niin samanlaisia olleet tällä viikolla, että vaikea muistaa mitä on milloinkin tehnyt. Laputusta Prässäystä odottavat Tiistaina aloitin harjoittelemaan Keskiviikkona suoritettavaa näyttöä varten. Näyttönä oli tarkoitus ommella säkkireppua Kui:n ohjeiden mukaisesti. Olin aiemmin painanut Annan kanssa säkkireppuja varten kankaat ja ne oli myös aiemmin leikattu valmiiksi paloiksi. Säkkirepun valmistus sisältää kolmisyöttökoneella reunojen ompelua ja reunojen saumurointia (samalla laitetaan logolappu,  pesulappu ja hihnojen kiinnityslenkit). Reppua

Markiisiompelut ja viikko 5

Kyllä on viikko mennyt taas nopesti ompeluiden parissa! Tällä viikolla aloitettiin markiisiompelut, mitä olenkin jo odottanut. Parina päivänä oli mukana myös Kui:n toinen harjoittelija opettelemassa markiisiompelua. Viikko alkoi kuitenkin viime viikolla painettujen  pehmopupujen värin kiinnityksellä, jonka tein prässäämällä jokaisen pupupalan erikseen. Työhön kuului myös pupujen leikkaus, saumurointi ja kääntö oikein päin. Loppupäivästä painettiinkin tulevia säkkireppu-ompeluita varten Turku-kuosia markiisikankaalle. Seuraavana päivänä pääsinkin leikkaamaan painettuja kappaleita oikean kokoisiksi. Leikkasin myös taustakappaleita Föri-reppua varten, sekä tulevia painohommia varten arkkeja markiisikankaasta. Tiistaina päästiinkin itse asiaan, eli markiisikankaan ompeluun. Pääsin ihan ensimmäiseksi harjoittelemaan metrivetoketjun ompelua, joka osoittautui alkuun yllättävän vaikeaksi. Kui:lla ommellaan sarjana, eli palat joita ompelin oli saumuroitu kaikki yhteen ketjuun ja vetoketjua

Neljäs harjoitteluviikko takana

Taas on yksi harjoitteluviikko takana ja tämä viikko on sujunut samoissa merkeissä kuin aiemmat. Teen pitkiä sarjaompeluita ja monia eri vaiheita, joten kaikki tuotteet eivät valmistu heti saman päivän aikana. Yhden homman, kun saa loppuun niin toinen homma jo odottaakin tekemistä. Alkuviikosta työhuoneelle saapui myös Tälpual Toispual-kasseja, joita purin, laputin ja prässäsin. Maanantaina aloitettiin myös erään asiakastilauksen työstäminen, kun viime viikolla todettiin muutaman koeompelun jälkeen trikoohuivi-malli hyväksi. Trikoosta ruvettiin siis leikkaamaan sopivan kokoisia paloja ja niihin painettiin seulalla Turku-siluetti kuosi. Viimeistelin loppuviikosta trikoohuivit ja kaikki 30 kpl saatiin Torstaina vietyä kaupalle odottamaan noutoa. Trikoosta leikattiin myös paloja pehmopupuja varten, joihin painettiin loppuviikosta kahta eri pupu-kuviota. Kui design muuten käyttää kaikissa trikootuotteissaan luomupuuvillaa-elastaani trikoota. Bambuviskoosi-harsoa olen edelleen t