Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2017.

Muotoilun vuosikymmenet 1970-luku 5/7

70-luku: kirkkaita ristiriitaisia värejä ja voimakkaita muotoja. Niistä oli 70-luku tehty. Kirkkaita värejä ja muotoja löytyi niin muodista, kuin kodin sisustuksestakin ja suomalaiset olivat rohkeita pukeutumaan ja sisustamaan 1970-luvulla. Pentik 1970-luvun yksi tunnetuimpia muotoilijoita oli Anu Pentik ja hänen alkuaijoilleen tyyppillistä designia olivat epämuodostuneet erilaiset keramiikkaesineet. Anu ja Topi Pentikäinen muuttivat 1969 Posiolle omakotitaloon, jonka kellariin rakennettiin savipaja ja uuni. Siellä syntyivät Anu Pentikäisen ensimmäiset menestystuotteet, kaamoskivet. Kaamoskivi kynttiläjalka Anu Pentikin kynttilänjalka Pentikin kasviaiheinen kynttilänjalka Aarikka Aarikka alkoi 70-luvulla panostaa sisustustuotteisiin, joille oli kaupungistumisen myötä kysyntää. Menestystuotteisiksi nousivat pellistä tehdyt värikkäät säilytyspurkit, lautaset ja tarjottimet. Valikoimaan kuului myös puusta valmistetut tarjoilutuotteet. Aarikka peltituotteet

Muotoilun vuosikymmenet 1960-luku 4/7

1960-luvulta nousee ensimmäiseksi mieleen kirkkaat värit ja suuret kuviot. Kirkkaat värit olivat kuitenin harmoniassa toisiinsa nähden. Kuvioista suosikeiksi nousivat ympyrät, raidat, kukat ja pallot. Pallo-muotoa nähtiin myös kuvion lisäksi huonekaluissa ja lampuissa. Muovin käyttö huonekalujen raaka-aineena mullisti sisustussuunnittelun 1960-luvulla. Huonekaluista esimerkkinä kuva Eero Aarnion 1963-luvulla suunnittelemasta Pallo-tuolista. Aarnio on tullut tunnetuksi lasikuidusta muotoilemistaan futuristisista huonekaluistaan. Kölnin huonekalumessujen jälkeen pallotuoli nousi myös kansainväliseen suosioon. Aarnio on Pallotuolin lisäksi valmistanut lasikuidusta muita huonekaluja: Pastilli, Tomaatti, Formula. Pallo-tuoli Pastilli-tuoli 1960-luvun kankaissa nähtiin suuria ja värikkäitä kuoseja ja yksi maailman tunnetuimmista yrityksistä on Marimekko ja Marimekon kankaat. 1964-luvulla Maija Isola suunnittelee Marimekolle Unikko-kuosin, josta tulee myöhemmin Marimekon klassi