1960-luvulta nousee ensimmäiseksi mieleen kirkkaat värit ja suuret kuviot. Kirkkaat värit olivat kuitenin harmoniassa toisiinsa nähden. Kuvioista suosikeiksi nousivat ympyrät, raidat, kukat ja pallot. Pallo-muotoa nähtiin myös kuvion lisäksi huonekaluissa ja lampuissa. Muovin käyttö huonekalujen raaka-aineena mullisti sisustussuunnittelun 1960-luvulla.
Huonekaluista esimerkkinä kuva Eero Aarnion 1963-luvulla suunnittelemasta Pallo-tuolista. Aarnio on tullut tunnetuksi lasikuidusta muotoilemistaan futuristisista huonekaluistaan. Kölnin huonekalumessujen jälkeen pallotuoli nousi myös kansainväliseen suosioon. Aarnio on Pallotuolin lisäksi valmistanut lasikuidusta muita huonekaluja: Pastilli, Tomaatti, Formula.
1960-luvun kankaissa nähtiin suuria ja värikkäitä kuoseja ja yksi maailman tunnetuimmista yrityksistä on Marimekko ja Marimekon kankaat. 1964-luvulla Maija Isola suunnittelee Marimekolle Unikko-kuosin, josta tulee myöhemmin Marimekon klassikkokuosi. Myös ensimmäiset Marimekon trikoovaatteet luotiin 1960-luvulla Annika Rimalan toimesta. Tasaraita-kuosi luotiin sopimaan yhteen farkkujen kanssa, ikään, kokoon ja sukupuoleen katsomatta. Muita Marimekon 60-luvun tunnettuja kuoseja olivat Lokki, Kaivo ja Rautasänky.
|
Unikko-kangas |
Tekstissä käytetyt lähteet:
http://vintti.yle.fi/yle.fi/kodinkaantopiiri/retro.htm
https://www.finnishdesignshop.fi/huonekalut-nojatuolit-rahit-eero-aarnio-pallotuoli-pallotuoli-p-155.html
http://antiikkidesign.fi/uutiset/5-x-marjatta-metsovaara
https://www.finnishdesignshop.fi/classics.php?id=9
http://company.marimekko.fi/me-yrityksena/historia
https://www.marimekko.com/fi_fi/meista/marimekon-tarina
Kommentit
Lähetä kommentti