Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2017.

Muotoilijaesittely- Alvar Aalto

Saatiin koulusta tehtäväksi tehdä jostakin suomalaisesta muotoilijasta esittely blogiin. Mieleen tuli ensimmäiseksi Aalto-maljakot, eli teen esittelyn Alvar Aallosta ja keskityn häneen lasinmuotoilijana. Tuli vietettyä muutama tunti myös kirjastossa tietoa etsien aiheesta. Alvar Aalto (3.2.1898-11.5.1976) arkkitehti/muotoilija Alvar Aalto Alvar työskenteli yhdessä vaimonsa Aino Aallon (Aino Marsio) kanssa vuodesta 1924 eteenpäin. Moni suunnitelma olikin heidän yhdessä toteuttama. Alvar oli luonteeltaan ja työskentelytavoiltaan impulsiivinen, keskusteluissa kiehtova ja ärsyttävä. Yllättävät ratkaisut liittyivät myös hänen arkkitehtuuriinsa ja muotoiluunsa. Hän valmistui Heslingissä Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1921 arkkitehdiksi ja oli kiinnostunut muotoilusta jo opiskeluaikoinaan. Aalto-maljakon synty: Alvarin toiminta lasin muotoilijana rajoittuu 1930-luvulle. Karhula-Iittalan vuoden 1936 kilpailun ensimmäinen palkinto annettiin erikoiselle nimimerkille "Eskimoer

Opiskelun alku

Aloitin opinnot Maanantaina Salossa designtekstiilin parissa ja tämä kaikki on yhtä aikaa todella innoittavaa ja pelottavaa. Blogin perustin tänään koulussa ja tämän kirjoittaminen liittyy opiskelun etenemisen seuraamiseen. Tänne tulen lisäilemään kuvia töistäni ja joitakin ajatuksia etenevistä opinnoista. Blogia en ennen ole kirjoittanut, mutta ajattelin tänne hieman kirjoittaa koulun aloittamisesta ainakin niille, jotka samoista opinnoista ovat kiinnostuneet ja tietty jos joku muu on kiinnostunut seuraamaan opiskelujeni kulkua. Niin jos tänne sivuille siis joku joskus eksyy. Itse ainakin ennen kuin koko kouluun edes hain, yritin etsiä tietoa, että mitä siellä koulussa sitten tehdän, mutta huonolla menestyksellä. Tietenkään näin alussa en vielä tiedä mitä kaikkea tuleman pitää, mutta innolla odotan niitä asioita, mitä meille tässä vaiheessa on jo kerrottu. Huomasin heti miten paljon koulun käyntiin  vaikuttaa, kun olet aidosti kiinnostunut asiasta jota opiskelet. Meillä on mahdollis