Pääsiäinen oli ja meni ja Tiistaina palattiin takaisin harjoittelun pariin. Viikko alkoi heti erään asiakastilauksen hoitamisella, eli pakattiin Annan kanssa 50kpl huopia paperikasseihin kuljetusta odottamaan. Tein samana päivänä myös suunnittelemastani laukusta pari uutta protoa (malli pysyi samana) ja kokeilin toiseen eri kuosista kangasta ja lisäksi kokeilin vähän paksumpaa hihnaa laukkuihin. Muutoksia laukkuun on matkan varrella tullut aika paljon ja olen kokeillut kaiken näköisiä erilaisia juttuja laukussa. Nyt laukkumalli alkaa olla melko lailla valmiina, ja pitäisi miettiä laukulle hintaa ja toivon mukaan se sitten pääsee tuotantoon ja myyntiin. Paljon tullut muutoksia alkuperäiseen suunnitelmaan. Näissä kahdessa käytetty paksumpaa hihnaa ja testasin miltä Tälpual Toispual kangas näyttää tässä laukussa. Tämä se laukun malli tulee sitten varmasi olemaan, jos se tuotantoon asti menee. Säkkireppuja olen myös parina päivänä tällä viikolla ommellut. Samana päivänä e
Sekaisin kuoseista
Blogissa seurataan Designtekstiilialan opiskelijan opintoja ja töitä. Blogia kirjoittaa Sari.